Lokakuun uutiskirje
Lokakuu uutiskirje
Vakuutuskassan uudet säännöt astuneet voimaan
Finanssivalvonta on vahvistanut Koneen toimihenkilöiden vakuutuskassan kevätkokouksessa tekemät päätökset sääntömuutoksista. Finanssivalvonta katsoi, ettei joihinkin sääntökohtiin tehtyjä muutoksia ei voitu sellaisenaan hyväksyä valvojan tai lain näkökulmasta. Tässä tietoa lainvalvojan tekemistä muutoksista sääntöihin:
Kohdassa 22 Finanssivalvonta katsoi, ettei hakuaikaa voi pidentää ja tämä sääntökohta jäi ennalleen. Hakuaika korvauksille edelleen 6 kk.
Kohdassa 33 vakuutuskassan toimitusjohtajan tai muun kassan toimihenkilön äänioikeuden rajoitus katsottiin, ettei tätä voida säänöihin muuttaa. Toimitusjohtaja ja muut toimihenkilöt ovat kassan vakuutettuja, eikä vakuutettujen äänioikeutta voi rajoittaa. Esteellisyysasiat tulee käsitellä tapauskohtaisesti.
Kohdassa 37 ja 38 oli osaksi samoja asioita. Finanssivalvonnan ohjeen mukaan kohdasta 37 jätettiin pois asiat, jotka olivat jo mainittu kohdassa 38, eli kokouksen aika, paikka ja osallistumistapa, kokouksessa käsiteltävät asiat sekä kokousasiakirjojen nähtävilläolo. Lisäksi kohtaan 38 lisättiin kokouksen osallistumistapa.
Muut kevätkokouksen tekemät päätökset sääntömuutoksista Finanssivalvonta katsoi hyväksytyiksi. Uudet säännöt ovat virallisesti astuneet voimaan 20.10.2025 valvojan toimesta.
Vakuutusmaksun korotus uusien sääntöjen mukaisesti
Finanssivalvonta on hyväksynyt päiväyksellä 20.10.2025 Koneen toimihenkilöiden vakuutuskassan uudet säännöt, ja niiden mukaisesti vakuutusmaksu nousee 2 eurolla alkaen 1.11.2025. Hallituksen tekemän määräaikaisen korotuksen ollessa voimassa ajalla 1.9.-31.12.2025 on vakuutetun vakuutusmaksu 33 euroa kuukaudessa ajalla 1.11.–31.12.2025. Tämän jälkeen, 1.1.2026 alkaen, vakuutusmaksu palautuu sääntöjen mukaiseen 31 euroon kuukaudessa, joka on uusien sääntöjen mukainen vakuutusmaksu.
Kiitos osallistumisesta infotilaisuuteen
Koneen toimihenkilöiden vakuutuskassa järjesti infotilaisuuden, jossa esiteltiin vakuutetuille suunnatun kyselyn tuloksia. Infossa käytiin tuloksia läpi kehittämisen näkökulmasta ja keskityttiin aiheisiin, jotka erityisesti nousivat kyselyn tuloksista ja vakuutettujen näkemyksistä kassan toimintaan, palveluihin ja kehityskohteisiin.
Tilaisuudet pidettiin sekä suomeksi että englanniksi, ja molemmista infoista tehtiin tallenne. Tallenteet tai materiaalit jaetaan vakuutetuille, kun tallenne on editoitu. Ilmoitamme, kun tallenteet ovat saatavilla ja mistä ne voi katsoa.
Infotilaisuudessa nousi esiin hyviä ehdotuksia, joita tullaan käsittelemään tarkemmin vakuutuskassan hallituksessa. Kiitos kaikille osallistujille arvokkaasta palautteesta ja aktiivisesta keskustelusta!
Koneen toimihenkilöiden vakuutuskassan syyskokous 25.11.2025
Koneen toimihenkilöiden vakuutuskassan syyskokous järjestetään tiistaina 25.11.2025 klo 16.15-18.15. Kokouksessa valitaan uudet jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle. Vuosittain on erovuorossa kaksi hallituksen jäsentä sekä varajäsentä. Lisäksi voidaan päättää mahdollisista muista sääntömuuksista.
Syyskokous on tärkeä tilaisuus vaikuttaa kassan toimintaan. Kassankokous kutsu lähetetään kassan sääntöjen mukaisesti aikaisintaan 4 viikkoa ennen kokousta. Seuraattehan viestintäämme lähiaikoina!
Vakuutuskassan asiakaspalvelun puhelinaika muuttuu
Vakuutuskassan asiakaspalvelun puhelinaika muuttuu. Jatkossa asiakaspalvelu palvelee puhelimitse arkisin klo 8.00–11.00.
Muutoksen tavoitteena on tehostaa asiakaspalvelua ja varmistaa, että voimme käsitellä yhteydenotot mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti. Voit edelleen olla yhteydessä sähköpostitse myös muina aikana.
Kiitos ymmärryksestä ja yhteistyöstä!